Tiedote: Palvelinkapasiteetti kasvanut entisestään

Asiakasmäärämme on kasvanut mukavasti viimeisen vuoden aikana ja jo yli 2.000 asiakasta luottaa Louhen palveluihin. Voimakas kasvu on aiheuttanut ajoittaisia kuormitusongelmia SRV-palvelimilla ja tästä on tullut asiakkailtamme palautetta.

Olemme hankkineet lisää palvelimia (SRV6 ja SRV7), jotka on jo asennettu ja asiakaskuormaa palvelinten välillä on jaettu. Palvelinten toimintaa seurataan edelleen, ja kaikkiin ongelmiin pyritään reagoimaan mahdollisimman nopeasti.

Ja taas lisää rautaa tilattu!

Olemme myös tilanneet SRV8 ja SRV9 -palvelimet, jotka tullaan asentamaan kesän aikana, jolloin järjestelmien tehokkuus lisääntyy.

Louhi-teknologia

Kyselyjä on myös tullut käyttämistämme palvelimista ja laitteista, valvontateknologiasta ja -menetelmistä, sekä laatujärjestelmistämme. Tässä hieman tietoa siitä miten hommat täällä Louhella hoidetaan.

Henkilöstö

Laatumme perusta on osaava henkilöstö. Ylläpidossamme työskentelee neljä täyspäiväistä asiantuntijaa, jotka myös vastaavat asiakaspalvelustamme. Lisäksi käytössämme on kaksi CISSP-sertifioitua teknistä tietoturva-asiantuntijaa. Vaativimpien asiakas- ja käyttöönottoprojektiemme johtamisen hoitaa C-tason sertifioitu projektipäällikkömme.

Palvelin, verkkolaitteistot ja valvonta

Palvelintilamme sijaitsevat Telenor Oy:n nykyaikaisessa palvelinkeskuksessa, josta on suora yhteys Suomen verkko-operaattorien yhdysliikennepisteeseen. Tilat täyttävät Viestintäviraston A-luokan laitetiloille asetetut vaatimukset.

Palvelimina käytämme Intel Xeon-prosessoreilla varustettuja Dell- ja SuperMicro-palvelintietokoneita. Palvelimien toimintaa monitoroidaan jatkuvasti, ja pyrimme siten estämään mahdolliset ongelmatilanteet jo ennalta. Toimintavarmuus onkin palveluissamme ollut alan huippuluokkaa yli 99,9 prosentilla.

Testattua tietoturvaa

Louhi Net Oy:n palvelinten tietoturvaa ylläpidetään ScanAlertin Certified PCI Compliance -skannauksilla. ScanAlert on maailman suurin Web tietoturvaa sertifioiva yhtiö. Sen palveluita käytetään yli 65.000:lla sivustolla 31 maassa.